Do what you love, love what you do

Eilen sain uuden kämppiksen Filippiineiltä. Sille elämä täällä tuntui olevan aika suuri järkytys ja koko ilta menikin häntä lohduttaessa ja kertoessa että kaikki tulee menemään ihan hyvin. Tietysti myös asunto oli hänelle aika suuri järkytys kuten minullekin aluksi, mutta suurin huolenaihe oli se miten hän pärjää täällä Malesiassa tai ylipäätään missään yksin koska talossa ei tällä hetkellä ole muita kuin minä, ja olen kokoajan menossa jossain ja lähdössä reilun viikon päästä. Tällä viikolla tulee kuitenkin toinen uusi jenkeistä joten yksin hänen ei tarvitse olla. Luulen että Aiesecilaisten varoittelu ja ylimalkainen huolenpito todella meni perille hänelle, sillä kysymyksiä tuli aivan laidasta laitaan siitä kannattaako täällä pitää shortseja ja miten uskallan mennä 9 aikaan illalla ostamaan jätskiä kadulta. Illalla siivottiin hänen huoneensa sillä kahteen muuhun käyttämättömään huoneeseen en ollut koskenut sillä koko muun asunnon ja oman huoneeni puunaaminen kesti aiemmin yli 5 tuntia. Lupasin hänelle että tällä viikolla hengaan hänen kanssaan ja näytän hänelle paikkoja ja annan neuvoja miten täällä kuljetaan ja mistä tietysti löytyy parhaimmat sapuskat. Hauskaa kun nyt minä olen se ekspertti ;)

Eilen illalla mietin tosi paljon Nikkin tuntemuksia ja ymmärrän kyllä jos on ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla ja vieläpä täällä. Kaikenlisäksi sama hyysääminen ja pelottelu mitä aiesecilaiset ovat tehneet myös minulle ei ole varmasti auttanut asiaa. Tottakai olen kuunnellut mitä sanottavaa heillä on mutta niistä huolimatta olen aina reissannut yksin jos ei ole ollut seuraa eikä se ole haitannut minua yhtään. Täällä ihmiset eivät ymmärrä miten voin ja haluan kulkea yksin, sillä kukaan ei käy koskaan missään. Opiskelijat viettävät 80% ajastaan yliopiston muurien sisäpuolella ja he luulevat että minä teen samoin täällä Gelukorissa. Aina kun kerron missä olen käynyt he ovat hyvin järkyttyneitä siitä että menin esimerkiksi kansallispuistoon yksin. Jotkut ihmettelevät sitä todella paljon että olen niin itsenäinen, mutta meille se on ihan normaalia eikös? Ja tiedän että osaan pitää huolen itsestäni. Lauantaina illanvietto rannalla täytyi lopettaa 11pm koska muutaman perheidensä kanssa asuvan minun ikäiseni pojan ja tytön kotiintuloaika on ennen puolta yötä. Samoin yliopiston portit menevät kiinni 12 jolloin kukaan ei pääse sisään eikä ulos. Tähän väliin muutama ruokakuva:

Beef Burger

Tom Yam soup

Hokkien Mee + Ice tea with milk

Roti Pisang + home made ice cream

Oli myös hauska huomata miten olemme Nikkin kanssa kaksi täysin erilaista ihmistä, sillä itse olen nauttinut yksin matkustamisesta ja hengailusta todella paljon sillä se on juuri sitä mitä tulin täältä hakemaan ja mitä olen saanut. Tunne siitä että voin istua puiston penkillä vaikka tunnin ilman että kukaan tulee kysymään miksi istun siinä on niin mahtava. Rakastan myös kuvien ottamista ja saatan joskus odottaa kymmeniä minuutteja että koira esimerkiksi liikahtaa sopivaan kohtaan ja näin ollen jonkun muun olisi todella tylsä seurata touhujani. Varsinkin viime aikoina olen todella oppinut nauttimaan hetkestä ja hetkistä jota aika täällä minulle tarjoaa. Kotona on aina kiire joka paikkaan ja varsinkin minulle elämä on ollut aikaisemmin pelkkää suorittamista enkä missään vaiheessa ole osannut rentoutua. Toivon että onnistun tuomaan täällä ”opitut” asiat omaan arkeeni kotonakin. Monelle olenkin kertonut mun lempipaikasta johon monesti menen iltaisin nauttimaan ilmastoinnista, juomaan kaupungin parasta teetä ja istumaan tietokoneen ääreen ja tekemään töitä. En ikinä voisi kuvitella kotona tekeväni illalla vastaavaa. Toki salibandy vie viikosta niin monta iltaa ettei se olisikaan mahdollista mutta you know :) Olen myös löytänyt itsestäni ja tajunnut elämästä sellaisia asioita mitä tuskin koskaan olisin löytänyt kotona ja sen takia matkani täällä on ollut aivan huippua. Tutustuminen usiin ihmisiin ja erityisesti reppureissaajiin on saanut minut huomaamaan asioita joita haluan elämältä sillä jokainen meistä on tullut hakemaan matkalta hyvin samanlaisia asioita. Myös himo matkusteluun täällä aina vain kasvaa, sillä kuulen mitä parhaimmista paikoista maailmalla, saan vinkkejä mihin kannattaa mennä ja mitä tehdä, ja olen saanut ystäviä ympäri maailmaa jotka ovat luvanneet tarjota yösijan jos niille huudeille satun, ja samalla tavalla mun koti Suomessa on aina avoinna kaikille. Se ei vaan oo kaikkien ykkös matkatoive ;) On ihana mennä kotiin, toivottavasti erilaisempaan normaaliin arkeen kuin aiemmin sitten kun sen aika tulee, mutta toistaiseksi nautin olostani täällä täysillä niin kauan kuin voin.

When I was white...

Viikonloppu taas huristeli kuin silmissä uusien ihmisten ja seikkailujen parissa. Perjantaina jatkoin työntekoa vielä hieman, söin hyvin ja hengailin ystävien kanssa lautapelejä pelaillen. Yöllä joskus yhden aikaan unkarilainen poika tuli parin yön visiitille Penangiin, josta hänen matkansa 15 kuukautta aiemmin oli alkanut. Hän oli mennyt Kuala Lumpuriin palkalliseen harjoitteluun henkilöstöjohtajaksi ja myöhemmin pestiä oli jatkettu vielä puolella vuodella. Nyt hän on lähdössä takaisin Unkariin tekemään gradun, mutta aikoo tulla helmikuussa takaisin sillä hänelle tarjottiin vakituista työpaikkaa ja uskomattomia työsuhde-etuja. Parin tunnin yöunien jälkeen lähdimme aikaisin aamulla Sandorin ja malesialaisen ystäväni Elizabethin kanssa Escape- seikkailupuistoon kiipeilemään ja leikkimään.

Big monkeys

Playground

Paikka oli aiiiivan huikea! Suurin osa laitteista oli tarkoitettu pienille lapsille, mutta paikka jossa men vietimme suurimman osan ajasta oli tarkoitettu vähän isommille apinoille. Isosta tornista lähti kaiken kaikkiaan 9 erilaista rataa joita suoritettiin kiipeillen vaijerin varassa. Level 1 alkoi muutaman metrin korkeudesta, 2 n.10 metristä ja level 3 n. 20 metristä jonne me suuntasimme heti suoraan. Ylhäällä oli kolme erilaista rataa jotka jokainen sisälsivät noin 10 erilaista pienempää haastetta jonka jälkeen oli tasanne jossa sai huilata ja mennä eteenpäin uudelle pätkälle. Kaikki radat menivät pitkälle viidakkoon mikä oli parasta sillä siellä ei ollut ihan niin kuuma. Lukko oli kokoajan kiinni vaijerissa eikä sitä saanut kuin alkupäässä tai loppupäässä irtikeskenkaiken. Välillä se oli ärsyttävää sillä luonnollisesti ketään ei pystynyt ohittamaan, ja jos joku tippui tai ei uskaltanut mennä, aikaa tuhlaantui turhaan odotteluun. Me suoritimme kaikki kolme level 3 rataa huipputuloksin tietysti, ja voin kertoa että kädet olivat aiiiivan spagettia kolmen tunnin jälkeen. Opettelimme myös kiipeilemään palmuun, ja Sandor saikin napattua kookospähkinän puusta. Selviytyisi siis autiolta saarelta helposti. Minä ja Liz oltaisiin varmasti kuoltu sillä kädet olivat jo niin väsyneet ettei puolen välin jälkeen ollut mitään toiveita enää ylöspäin. Otimme myös kiipeilykisoja n.15 metrin korkuiseen torniin johon oli rakennettu ”aitoja” esteitä ja kiinnipitomahdollisuuksia kuten ilmastointilaitteita, kaltereita, köysiä, lautoja ja kaikkea siltä väliltä. Luulin itse olevani nopea kun aikani oli 21 sekuntia, mutta työntekijä kertoi hänen ennätyksensä olevan neljä..

Hauskan päivän jälkeen meninmme muutaman kilometrin bussilla Batu Ferringin rannalle ja söimme aivan täydellistä intialaista ruokaa. Sandorista on samanlainen ruokafriikki kuin minä, ja hän tilasi meille pöydän täyteen kaikkia mahtavia harkkuja. Intialainen ruoka on niin hyvää, erityistesti vegeruoat. Mahat täynnä pyörimme rannalle Aiesecilaisten beach-partyihin jossa pelailtiin, ajeltiin banaanilla merellä ja grillattiin. Itse pääsin myös kokemaan kasteluperinteen, sillä rakkaat ystäväni kantoivat minut vaatteet päällä mereen. Ilta oli oikein hauska ja puolen yön aikaan menin vielä Sandorin seuraksi meidän kotikadun paikalliseen kahvilaan kaljalle. Minäkin join ensimmäisen ja luultavasti viimeisen oluen täällä.

Perfect Indian food

Bao Yun

Yong Le

Brian and Sandor

Beach BBQ

And here we go...

Birthday surprise

Eilisen päivän pyhitin kokonaan työnteolle, hyvälle taiwanilaiselle ruoalle, tee-paikassani rentoutumiselle, skypepuheluille ihanaan keväiseen Suomeen ja Nikkin lohduttamiselle. Tänään vein hänet Georgetowniin katsomaan seinämaalauksia ja Little Indiaan syömään =) Mielikin tuntui paranevan. Ja yli tuhat latausta mun blogilla, hiiiii hauskaa!

Pusuja xx